keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Meidän joulu

Näin Tapaninpäivän iltana voi todeta, että tänä vuonna joulu meni ihan mukavissa tunnelmissa. Pakkasta piisasi mutta se ei tyystin vienyt ulkoilu mahdollisuuksia. Ja ruokaa oli tänä(kin) jouluna riittämiin. Hieman glögiä ja viiniäkin maisteltu ja tietysti suklaata. Ja "joulukiloista" selviää niin ettei käy vaakalla ennen eikä jälkeen joulun. Hih.

Näin joulumme eteni...

Lauantaina ennen joulua, autoin naapuria
tämän karkuun päässeiden hevosten 
kiinni otossa.




Kodin joulu tunnelmaan ja kodin koristeluun
ei meillä luksus tavaroita tarvita.
"Jouluverhot syntyy askartelu organzasta(rulla tavaraa),
muutamasta hakaneulasta
 ja itse väsäämistä alareunan painoista/koristeista.




Joulu pöytään liinan sain
jo aikaa sitten saamastamme ja käyttämättä jääneestä
tumman punaisesta lakanasta ja
jo vuosia kaapissa pyörineestä kangaspalasesta.




Ja esille otetettiin myös pari vuotta
sitten tekemäni tilda tonttu.




Pikkulintujakin muistimme...




Aattona aamupäivällä kävimme
auto ajelulla ja viemässä kynttilät haudoille.
Siltä reissulta otin joitan pakkasen  kuuraamia maisema kuvia.




Ja kaupungin joulu ilmettä.



Ja onhan se joulu rakennus työmaiden nosturi kuskeillakin.




Iltapäivällä sytyttelin joulu valaistusta koti pihaamme...




Ei ole minun tapani julkaista blogissani kuvia
 perheenjäsenistäni mutta nyt teen poikkeuksen.
Kuvassa molemmat lapseni.



"Meidän Musta" sai lahjaksi luun.
Ja miten käy ahneelle?
Tätä järsiessä hän puraisi itseään tassuun. 
Kamala vinkaisu, surkea ilme ja hetken verran tassun aristusta.
Ja meitä lähinnä huvitti...




Minä itse en ole lahjojen perään. Ja yleensä
koitan vihjaillakin läheisilleni ettei 
minulle pitäisi mitään vaivautua hankkimaan.
Sitä uhmaten veljeni vaimoineen antoivat minulle ihanan kirjan
ja siippani Harley Davidson t-paidan.



Molemmat mitä onnistuneimpia valintoja minulle lahjaksi.
Kiitokset heille!
Paitaa jo käytin ja Patalappujakirjasta on jo
aloiteltu paria mallia.
Ihana kirja kertakaikkiaan.

Näin meidän joulumme.
Minulla ja lapsilla on lomaa vielä ja töihin ja 
kouluun palailemme 2.1. 2013.
Siippani palailee töihin jo huomenna.
Tosin minun arkeen paluu taitaa alkaa 
lääkäri käynnillä. 
Korvaani on paha enteisesti koskenut
koko joulun, joten olisikohan korvatulehdus?
Sekin vielä...

Seuraavalla kerralla käsityö postaus.



6 kommenttia:

  1. Tunnelmallisia joulukuvia :)

    Voi koiraparkaa, anteeksi vain mutta kyllä nauru pääsi kun luin onnettomuudesta.

    Kivaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noin tollolle koiralle on lupa vähän nauraa :)

      Poista
  2. Mukavalta kuulostaa ja näyttää teidän joulunne. Minulla loma loppui jo tänään, mutta kovin on rauhallista työmaalla, kun ei täällä minun lisäkseni ole muita kuin pomo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olisin pitänyt talvilomani mieluummin myöhemmin mutta kun oli pikku pakko pitää nyt. Pari päivää jää onneksi myöhemmin pidettäväksi.Ja onhan tämäkin loma nyt paikallaan.

      Poista
    2. Kauniisti olet kuvannut joulustasi, minuakin hymyilytti tuo koiranne tassusta puraisu. Hyvää Uuttavuotta sinulle ja perheellesi. T.Eijanen

      Poista
    3. Kiitokset Eijanen! Koirat ne joskus niin huvittavia.

      Poista