keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Lokakuu, minne se katosi?

Ihan säikähdin kun tajusin että mennään lokakuun viimeistä päivää. Mitä tässä kuussa olen saanut aikaan ? En juuri mitään.

Edellisessä postauksessa kertailin mikä tilanne silloin KyJyssä oli. Siitä on jo kaksi viikkoa. Ja voin kertoa että vain yksi kiila lisää on tullut hupparin helma kappaleeseen. Muuten KyJyt ovat samoissa tilanteissaan.

Mistähän saisin intoni takaisin KyJy töihin? Ehkä sitten kun tuloillaan olevat pippalot ovat juhlittu. Tulee nimittäin mulla kymmenen vuotta tuossa työ paikassa täyteen ja niitä on tapana juhlistaa. Kymppi juhlijoita on tänä vuonna niin paljon että kemut ovat tavallista suuremmat. Ja mikäs ongelma sitä naiselle tulee kun on jonnekin pirskeisiin meno? No , mitä mä pistän päälleni? Sen "elämääkin suuremman" kysymyksen ympärillä tässä on pyöriskelty. Päätin valmistaa ainakin osittain kuteet itse. Jotain olen jo saanut tehtyä ja jotain on kesken. Ehkä ne tulee kuvineen myöhemmin myös tänne, tai sitten juoksentelen viellä viikon päästä paniikissa kaupoista toiseen ja koitan löytää jotain.

Sitten tuli vielä pipo projektikin tähän väliin. Ruskeaan kaulahuiviin tarvitsin samaa sarjaa olevan päähineen. Ja omista varastoista löytyi reilu kerä Novitan Puro Takkatulta ja ruskeaa seiska veikkaa. Ja nehän sopi uusimmasta Novitan lehdestä löytyvään pipo ohjeeseen.



Hiukka lämmin pipo vielä näillä pakkasilla mutta tuleehan niitä viileämpiäkin kelejä. Jos vielä tekisin lapaset samaan henkeen kun lankojakin vielä olisi niihinkin.
Sitten tuli vielä lapas tilauksin tyttären suunnasta. Ne on parhaillaan puikoilla. Kuva otettu netistä ja koitan saada mahdollisimman vastaavanlaiset aikaan.

Tänään tuli meillekin lunta ihan kunnolla. Ehkäpä väliaikaisesti mutta kuitenkin.
Imaisin kameran muisti kortilta noitten pipo kuvien lisäksi vajaan parin viikon takaisia maisema kuvia. Ne on otettu vihon viimeiseltä moottoripyörä ajelulta tältä syksyltä. Tästä kuvasta on vielä luminen maisema kaukana.


Paasasin taas kerran tänään jälkikasvulleni että olisi ryhti liikkeen aika mitä kouluun ja omien asioiden hoitoon tulee. Mikähän minäkin olen neuvomaan? Ihan sitä samaa olisin itsekin vailla. Mutta mistä revin itsestäni sen itse kurin? Löytyisköhän jostain verkkokaupasta? Se olikin niin helppoa...

5 kommenttia:

  1. Sepä olisikin mainiota, jos itsekuria saisi jostain ostaa! Minä haluaisin ostaa myös kärsivällisyyttä ja tietenkin aikaa, sitäkin on aina liian vähän. Ja piposi on edelleen kaunis =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaan olla niin että harvoin mitään hyvää saa helpolla. Että ei niitä parempia ominaisuuksia taikka luonteenpiirteitä taida tilaamalla saada. Ehkä pitää luottaa siihen että ikä jalostaa luonnetta parempaan päin. Silloinhan vanheneminenkaan ei harmittaisi =)

      Poista
  2. Upeat värit tuossa pipossasi :))
    Jaa että itsekuri... huh huh...eipä tunnu vanheneminen auttavat tuohon(kaan) asiaan *virn*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko noin? No mitäs iloa siitä lisääntyvästä iästä sitten on? Pöh. Jospa sitä keksisi päivä päivältä kekseliäämpiä teko syitä saamattomuuteensa...

      Poista
  3. 'Takkatuli' hehkuu ihanan lämpöisenä pipossa! Oma kyjyilynikin on vasta lähestymässä puoliväliä - tosin on tullut aloitettua & lopetettuakin useampi työ listan ulkopuoleltakin. No panic! (vaikka keskeneräiset olisikin kiva saada valmiiksi..)
    Kun muistaa itseään kiittää ja kehua niin tekemättömät työt jää vähemmälle laskennalle:) Perheellisenä sitä tekee huomaamattaan monenmoista. Kurittaa nyt niin mukavaa henkilöä kuin itseään pienistä :)

    VastaaPoista