maanantai 10. syyskuuta 2012

Mustat KyJyt

Täällä selästään rampa päivää. Tai onneksi tänään jo vähemmän rampa kuin eilen. Kosteat ja kylmät kelit toivat mukanaan taas vanhan vaivan. Iskias on kiukutellut viikonlopun ja ennen kaikkea eilisen päivää. Tänään pitää vielä töihin kömpiä, toivottvasti pystyn olemaan.
Neulominenkin on ollut hankalaa koska paikallaan istuminenkin on ollut kivuliasta. Silti pari KyJyä väänsin loppuun viikonloppuna.

Elikkäs KyJy1 Virkattu vyö


 Edestä...

 Ja takaa...



Malli Modasta 3/2006, Lankana Novitan Tennessee 50g. Tän kaa kävi niin että siitä tuli vahingossa liian pitkä. Elikkä pienennys hommia tai vyötärön levittämistä tiedossa. No jälkimmäinen ei tule kysymykseen. Itse asiassa tästä voisikin alkaa kapeamman uuman metsästys. Ja koska tuon vyön käyttö aika taitaa olla kesä painotteinen niin ensi keväänä nähdään montako palaa tuosta on sitten pois otettava jotta siitä oikean mittainen tulee.

Sitten KyJy 14 Kelo kämmenekkäät

 

 Malli on Novitan lehdestä Kevät/2012, lapasten ohje muunneltuna. Novitan Kelo lankaa meni 77g. Nämä on tehty kaveriksi viime vuoden KyJy projektina neulotulle mustalle Kelo keepille. Ja käyttöön suoraan, aamut on kylmiä.

KyJyjä taitaa olla valmiina nyt tasan puolet. Silti pari kolma suuri töisintä kummittelee taka raivossa. Niissä on vielä paljon tekemistä. Silti ei voi muuta kuin neuloa vähän aina kun mahdollista. Meikäläisen päiviin kuuluu niin paljon muutakin, joten harvoin on aikaa tuntiakaan yhteenmenoon paneutua neuleiden pariin. Näillä mennään ja katsotaan minne asti päästään.

Motskalla ajelu ei viikon loppuna kipeytyneen selän takia ollut mahdollista. Ja viime viikollakaan en ennättänyt kuin pari pikku ajelua tehdä. Kyyti on kylmää joten en tautia ehdoin tahdoin viitsi hommata. Toivon silti että jos vielä joku päivä vaikka pikkusen...

Aamulla vein taas koirat metsään. Köpöttelin kankeasti yhden asteen lämpötilassa mutta niin kauniissa auringon nousussa. Haikeaa oli katsella kun seitsemän joutsenen muodostelma lensi etelään päin. Ovatko ne jo jättämässä meidät ja viemässä kesän mennessään? Harmillista ja haikeaa sanon minä.

4 kommenttia:

  1. Kyllä syksy jo kolkuttelee ovella ja lämpimät asusteet ovat tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Syksykin on kyllä kaunista aikaa. Ja voi pukeutua niihin neuleisiin mitä on tullut tehtyä. Eipä yhtään pöllömpää.

      Poista
  2. Auts, iskias on äärimmäisen ikävä vaiva, nimimerkillä kokemusta on. Toivottavasti on parempaan päin. Joillakin ne KyJyt vaan valmistuu, joillakin ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää iskias taitaa olla hallinnassa mutta jänne jalkapohjassa tarvitsee kortisooni piikkiä. Huoh. Minun KyJyt etenee koska ovat noin pikkuruisia töitä. Huomaan lykkääväni noita työläämpiä tuonnemmaksi ja tuhraan näiden helppojen kanssa. Kostautuu varmasti.

      Poista