sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Valmistuneet KyJyt

Sade päivän piristykseksi päivitin KyJylistan aloitukset ajantasalle ja jopa sain viimeisteltyä kaksi jo valmistunutta työtä. Hyvä minä!
Näihin nyt valmistyneisiin KyJyihin löytyy ohjeet Suurikäsityö lehdestä nro 11-12 2011
Ensin KyJy listalla numerolla 4 virkatut tossut  (lehdessä ovat nimellä japanilaiset tossut)





Lanka ohjeen mukaan Novitan Isoveli lankaa 70gr, virkkuukoukulla 5, napit puisia.
Tossusta ensimmäinen versio oli fiasko ja harjoitus kappale, mutta nää kaksi ovat suunnilleen samaa kokoa. Kivat sisä tepasteluun.


Sitten KyJy listan nro9 Alpaca rannekkeet



Lanka Novitan Alpacaa. Ranneketta jatkettu yhden pitsimallikerran verran ja lisäksi neullottu pykäläinen reunus. Näin sain tähän kulumaan tarvittavat 50gr lankaa.


Molemmat nyt valmistuneet olivat helppoja ja nopeita. Jos seuraavan kahden viikon aikana ei ennätä neuloa enenpää kuin jo menneiden viikkojen, minun on tarkastettava lista ja valita jotain nopeaa. Muuten ei kunnian kukko laula.


Vielä siis lomaa jäljellä kaksi viikkoa. Paljon on puuhaa suunnitelmissa joten tulee menemään nopeasti. Yritän päivitellä tännekin jotain. Ja yritän myös "blogi surffailla" muiden blogeissa.

Nyt päivittämään vielä KyJy sivut!



2 kommenttia:

  1. Onpa nätit rannekkeet ja sievät tossut. Tossut ja villasukat ovatkin olleet tänä kesänä tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin viileää ja sateista että melkein luulis että on joko pitkään jatkunut kevät tai syksy jo alkanut. Villasukilla viileyttä torjumaan sanon minä. Ja Tervetuloa lukijaksi Huopatossunen!

      Poista